Yksi elämän suuria solmuja aukesi vuosi sitten, kun päädyin parin vuoden löytöretkeilyn jälkeen unelmieni työpaikkaan. Kuherruskuukauteni uuden työn parissa on kestänyt jo vuoden verran, eikä loppua näy.

Ihminen ei kuitenkaan elä pelkästä leivästä tai työnteosta, oli se miten mielenkiintoista hyvänsä. Välillä tarvitaan sirkushuveja.

Löysin omat sirkushuvini viime syksynä Jamie MacDonaldin Feminist Comedy Academy stand up -kurssilta. Jamien tapa ohjata kurssia ja tehdä avoimesti komediaa omista kokemuksistaan teki syvän vaikutuksen.

Olin jo aiemmin repinyt julkisesti huumoria omista kipeistäkin kokemuksista työttömyyden ja työnhaun parissa Jokapäiväinen leipä-blogissa. Hyppy stand upin pariin tuntui luontevalta jatkolta ja mahdollisuudelta jatkaa verbaaliakrobatian parissa uudessa muodossa.

Olen aina ollut porukan pelle, joka saa kiksit siitä, että porukka remahtaa nauramaan. Tilannehuumorista on kuitenkin pitkä matka onnistuneeseen stand up -komikkaan. Kyseessä on taiteenlaji, jossa homma ei naurata ilman raakaa työtä.

Viimeisen puolen vuoden sisään olen heittänyt kuusi keikkaa eli olen vielä aivan aloittelija. Tiedän kuitenkin, millaine energia virtaa lävitseni, kun yleisö nauraa huutonaurua. Tiedän myös, miltä tuntuu ‘lavakuolema’, kun takuuvarmatkaan punchit eivät iske edes hymähdyksen vertaa.

Stand up on täydellistä vastapainoa työnteolle, jossa helposti vajoan multitaskaamisen suohon. Yleisön edessä täytyy olla täydellisesti läsnä ja heittäytyä hetkeen. Hetkeen heittäytyminen on opettanut minulle jotain tärkeää itsestäni.

Minä olen onnellinen, jos saan Sinut nauramaan.

Tervetuloa keikoille!
Anu Heikkilä